Puhelu poliisilta muutti päiväni salamaniskusta:

"Poliisista päivää."
"Päivää."
"Oletko sinä se KJH joka on syntynyt Ruotsissa?"
"Kyllä olen?"
"Oletko sukua sellaiselle henkilölle kuin KJI?"
"Kyllä, hän on isäni."
"Minun asiani on ilmoittaa että hän on menehtynyt. Hänet löydettiin asunnostaan kuolleena."

Puhelu poliisin kanssa oli paljonkin pidempi. Kerroin että en ole tavannut isääni kuin viimeksi pikkutyttönä. Tätini, joka hoitaa asioita siellä päin maata, ei ollut osannut sanoa muuta kuin että viimeisen tiedon mukaan asuin Ruotsissa. Kerroin, että olen asunut Suomessa jo 20 vuotta. Yhteydessä isääni olen ollut muutamaan otteeseen kirjeitse.

Isäni oli ollut muutaman päivän kuolleena kotonaan, ennenkuin hänet oli löydetty. Hän oli ilmeisesti ollut melkoisen huonossa jamassa viimeajat. Runsasta alkoholinkäyttöä nyt ainakin. Se ilmeisesti oli hänet tappanutkin.

Poliisi kertoi, että heidän tehtävänsä on ilmoittaa lähiomaiselle, jota tehtävää hän nyt oli toimittamassa. Olin ainut lähiomainen mitä hänen kohdaltaan löytyi väestörekisteristä. Myöskin poliisin ja oikeuslääkärin tehtävä on selvittää kuolinsyy aina tällaisissa tapauksissa. Mitään rikollista ei kuitenkaan asiassa näyttäisi olevan. Oikeuslääkäri tutkii isäni ensi viikolla ja päivän sen jälkeen saa hautausluvan.

Sain tätini yhteystiedot. Poliisi kertoi myös hänen menevän siivoamaan isäni asuntoa. Sain tietää että kaikki poliisin osalta asiasta tulevat paperit saan postissa muutaman kuukauden sisällä.

Puhelun jälkeen laitoin äidilleni tekstiviestin, onko töissä vai kotona. Oli töissä mutta soitti kuitenkin takaisin. Kerroin hänelle uutisen, kerroin olevani kuin puulla päähän lyöty, sumussa, turta ja tärisin. Kerroin että sain tätini yhteystiedot ja minun pitäisi ottaa häneen yhteyttä. Äiti tarjoutui myös soittamaan hänelle, jos minusta tuntuisi etten pystyisi. Sanoin että pystyisin. Kehoitti keittämään kahvia, ottamaan rauhassa ja ajattelemaan hetken ihan muita asioita. Lupasi soittaa myöhemmin iltapäivällä.

Heti lopetettuani puhelun, soitti tätini. Puhuin puhelimessa kuolleesta lähes tuntemattomasta isästäni tätini kanssa, kenestä minulla ei ole minkäännäköistä muistikuvaa. Puhelu oli sekava, omituinen. Hän halusi hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä mitä pikimmin. Sanoi menevänsä siivoamaan asunnon ilmeisesti viikonloppuna. Kysyi mitä minä aion tehdä. En tiennyt, en oikeastaan tiedä sen paremmin vieläkään. Ilmeisesti minun kuitenkin pitää järjestää isäni hautaus. Hoitaa hänen perunkirjoituksensa jotenkin, ajaa asiaa eteenpäin. Mutta kaikki oli minulle aivan uutta, ja kaikki tuli niin äkkiä. Tätini kertoi että hän oli jo odottanut tätä, hänelle isäni kuolema ei ollut ollut yllätys. Kun poliisista soitettiin, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli ollut: "kumpi veli?". Lupasin selvitellä ajatuksiani, miettiä ja selvitellä asiaa, ja soittaa hänelle viikonlopun jälkeen.

Puhelujen jälkeen olin ihan sumussa, tärisin, olin levoton. Meinasin soittaa miehelleni töihin, mutta en soittanut, sillä en oikein tiennyt mitä hänelle sanoa. Enkä usko että hän olisi tiennyt mitä vastata. Kerron hänelle kun hän tulee kotiin.

Join kahvia ja söin suklaata. Yritin tehdä jotain mikä saisi ajatukseni muualle. Välillä kyynelet nousivat silmiini, vaikken oikeastaan osaa surra. Miten voin surra ihmistä, jota en oikeastaan tunne, josta ei ole yhtään mukavaa mielikuvaa. Ihmistä, jonka hänen eläessään halusin jättävän minut rauhaan, eikä ikävillä kirjeillään muistuttavan olemassaolostaan.

Hermojani rauhoittaakseni otin pienen lasillisen Dooleys likööriä. Olen kohtuun kannattaja, en koskaan juo humaltuakseni. Tänään kuitenkin kävi mielessä ensimmäistä kertaa, että nyt voisi kunnon känni auttaa nollaamaan pään. En toki sitä itselleni hommannut, tuskin toteutankaan koko suunnitelmaa edes illalla tai lähitulevaisuudessa. Mutta mielessä se kävi.

Äiti soitti myöhemmin. Kehoitti selvittämään onko minulla oikeutta ilmaiseen tai halpaan oikeusavustajaan. Yksityinen lakimies tulee kalliiksi. Se on minun tehtävälistallani seuraavaksi.

***

Tämä blogin perustaminen oli "pakon sanelema". Tarvitsin paikan jossa purkaa tätä asiaa, asiaan liittyvien muistojen käsittelyyn. Tämä blogi ei toivottavasti ole pitkäikäinen. Toivon viimeisen merkinnän tulevan niihin aikoihin, kun saan poliisin mainitsemat asiakirjat postitse muutaman kuukauden päästä. Siihen mennessä toivon saavani koko isääni liittyvän menneisyyden ja nykyisyyden ulos systeemistäni, voidakseni jatkaa normaalia elämääni, toivottavasti henkisesti paremmissa voimissa.