Olo on epätodellinen. Lähinnä unenomainen tai painajaismainen tällä hetkellä. Olen ehkä liian väsynytkin.

Odotan että herään pian. Vaikea kuvailla tämän hetken olotilaa. Tieto siitä mitä on tapahtunut, epätietoisuus tulevasta. Pelkään, etten tee kaikkea mitä pitäisi.

Huomenna saa hautausluvan. Ja mitä sitten? Pitäisikö minun tehdä jotain asiaan liittyen? Pitääkö huomenna soittaa poliisille ja kysellä?

Vaikka yritän tehdä muita asioita, teenkin muita asioita, yritän ajatella muita asioita, tämä asia ei tunnu hellittävän sekunniksikaan. Se kuiskailee takaraivossa. Jokainen asia joka vähänkään voi vihjata siitä, tekee sen. Tämänpäiväinen O.C. ja kuolemaansa odottava isä joka haluaa tavata tyttärensä joka oli aiemmin karannut maasta. Musiikki jota kuuntelen, jopa Disney'n Tarzanin soundtrack. Joka kerta kun puhelin soi, pelkään että puhelu koskee tätä asiaa, enkä tiedä mitä vastata, jos joku kyselee.

Menen nyt nukkumaan (ja toivon, että aamulla herään huomaten kaiken olleen unta).