keskiviikko, 1. helmikuu 2006

Hermostunut ja levoton

Eilen kävin ensimmäistä kertaa oikeusaputoimistossa. Olin perunkirjoituksen kannalta liian ajoissa liikkeellä, mutta oli hyvä käydä ja saada ammattilaiseltakin jotakin neuvoja. Esimerkiksi nyt näyttää siltä, että äitinikin ehkä joutuu osalliseksi asiaan, sillä hänen ja isäni avioeron jälkeen ei ilmeisesti hoidettu kaikkia asioita kuntoon...

Hautaustoimistosta soitettiin eilen, hautajaiset ovat puolentoista viikon päästä. Halusivat osoitteen mihin lähettää laskut. Kyselin sitäkin oikeusaputoimistosta, ja sanoi että tätini on hyvä kerätä ne laskut itselleen ja lähettää sitten kaikki kerralla pesästä vähennettäviksi.

Muutenkin yritän tässä selvitellä asioita. Äiti pelkää että isäni sisarukset tekevät asiasta hankalan, hämmentävät soppaa parhaansa mukaan ja äiti epäilee että isäni asuntoakin on jo käyty tyhjentämässä ilman minun lupaani, kun minähän en voi tietää mitä kaikkea siellä on ollut...

Kaikki tämä epätietoisuus, keskeneräiset asiat, tuntemattomille ihmisille soittelu yms hermostuttaa ja tekee minusta levottoman. Eilen illalla en jaksanut keskittyä oikein mihinkään. Sain kuitenkin yllättävän hyvin nukahdettua, kun ensin luin, kunnes silmät alkoivat joka lauseen jälkeen painua väkisin kiinni ja lopuksi kuuntelin musiikkia. Näin mitä ihmeellisempiä unia. Kolmen jälkeen heräsin. Unessa ainakin ovikello soi kerran. En tiedä soiko se meillä oikeastikin (kuka hullu soittelisi ovikelloa keskellä yötä), mutta kuitenkin heräsin ja sydän hakkasi herätessä tuhatta ja sataa. En kuitenkaan luokittelisi unta painajaiseksi... Jäin kuuntelemaan kuuluuko mitään ääniä, soiko ovikello uudestaan. Siitä ei ole kauaa, olisiko ollut viimeviikolla tai sitä edellisellä, kun aamuyöstä heräsin myöskin samalla tavalla. Kai se kuitenkin oli vain minun unessani, se ovikello, koska kukaan muu ei näyttänyt siihen heräävän.

Joka tapauksessa herättyäni en saanutkaan unta heti, kesti varmaan tunnin ellei enemmänkin ennekuin sain unenpäästä uudestaan kiinni. Ja aamuyön nukuinkin sitten kevyemmin, heräsin useampaan otteeseen ennekuin oli aika nousta.

Nyt olen taas ihan hermostunut ja levoton. Iltäpäivällä saan taas uutta tietoa. Sitä ennen pitäisi yrittää saada asia edes hetkeksi mielestä. Rauhoittua ja rentoutua vähän. Saada muuta ajateltavaa. Pitäiskö siivota...

torstai, 26. tammikuu 2006

Suruton?

En osaa edelleenkään surra isääni. Siis oikeasti. En ole yhtään kyyneltä vuodattanut surusta. Epätoivosta ehkä, tämän uuden tilanteen takia, kun olen ollut kuin eksyksissä mitä pitää tehdä. Elämääni tuli nyt muutamia mutkia, muutamia asioita jotka täytyy hoitaa, mutta ei isäni poismeno ole vaikuttanut mitenkään muuten. Sanokaa kylmäksi jos haluatte. Mutta en tuntenut isääni, en oikeasti edes halunnut tuntea sen vähän perusteella mitä minulla oli kokemusta hänen tavoistaan toimia.

Yritän kuitenkin olla muistelematta häntä pahalla. Ja koska minulla ei ole mitään hyviä muistoja, täytyy minun siis yrittää olla muistelematta häntä ollenkaan.

Lapsilleni en ole kertonut. Jotain puhelinkeskusteluja he ovat ehkä osittain kuulleet, mutta eivät ole tarkemmin kyselleet, eli ei ole ilmeisesti mitenkään herättäneet mielenkiintoa. Miten edes kertoisin sen, että heille tuntematon mies (isoisä, vaari, pappa), äidin "oikea" isä, jota äitikään ei oikeastaan tunne, on kuollut. Jotenkin mielestäni turhaa rasittaa lasten hauraita mieliä ihan tuntemattoman ihmisen kuolemalla. Heillä kuitenkin on jo "vakiomäärä" isovanhempia, on mummi, mummu, pappa ja vaari. Mitä siitä että "pappa" ei ole ns. biologinen.

Itse asiassa olen kertonut asiasta erittäin harvalle. Mieheni tietää ja sitten ns. "meikäläiset", eli äitini, siskoni ja heidän isänsä. Käsittelen asiaa mieluummin näin suurelle yleisölle tuntemattomana. En halua että tutut rupeaisivat kohtelemaan minua mitenkään eri tavalla asiasta kuultuaan. Sillä en mielestäni käyttäydy itsekään eri tavalla, ei se näy päällepäin.

Kirjoitan asioita mieluummin kuin puhuisin ne ääneen toiselle ihmiselle. Siksi tämä blogi onkin  ihan nimensä mukaisesti terapiaa. Saan asiat ns. sydämeltäni, kevennettyä mieltäni jonnekin... Vaikken osaakaan surra isääni toi hänen kuolemansa menneisyyden piilotetut asiat esille.

tiistai, 24. tammikuu 2006

Ei otsikkoa

Olo on epätodellinen. Lähinnä unenomainen tai painajaismainen tällä hetkellä. Olen ehkä liian väsynytkin.

Odotan että herään pian. Vaikea kuvailla tämän hetken olotilaa. Tieto siitä mitä on tapahtunut, epätietoisuus tulevasta. Pelkään, etten tee kaikkea mitä pitäisi.

Huomenna saa hautausluvan. Ja mitä sitten? Pitäisikö minun tehdä jotain asiaan liittyen? Pitääkö huomenna soittaa poliisille ja kysellä?

Vaikka yritän tehdä muita asioita, teenkin muita asioita, yritän ajatella muita asioita, tämä asia ei tunnu hellittävän sekunniksikaan. Se kuiskailee takaraivossa. Jokainen asia joka vähänkään voi vihjata siitä, tekee sen. Tämänpäiväinen O.C. ja kuolemaansa odottava isä joka haluaa tavata tyttärensä joka oli aiemmin karannut maasta. Musiikki jota kuuntelen, jopa Disney'n Tarzanin soundtrack. Joka kerta kun puhelin soi, pelkään että puhelu koskee tätä asiaa, enkä tiedä mitä vastata, jos joku kyselee.

Menen nyt nukkumaan (ja toivon, että aamulla herään huomaten kaiken olleen unta).

tiistai, 24. tammikuu 2006

Ei kovinkaan uskottavaa

Soitin eilen sille asianajajalle, joka oli laatinut viimeisimmän kirjeen isäni puolesta minulle. Kyselin mahdollisesta testamentista, onko hänellä tietoa, sillä tätini haluaa selvittää onko sellaista tehty. Puhelun lopussa tämä asianajaja sanoi, että hänelle oli jäänyt sellainen käsitys isästäni, että hän olisi halunnut tavata minut vielä kerran.

Asiaa on vaikea uskoa todeksi. Kaikki hänen yhteydenotot ovat olleet hyökkääviä, etenkin äitiäni kohtaan. Useimmiten hän on ottanut yhteyttä jonkun asianajan tai toisen välikäden kautta. Yläasteella hän kävi juttelemassa rehtorini kanssa, mutta oli kieltänyt rehtoria kertomasta minulle asiasta! Rehtori onneksi tajusi tilanteen täydellisen outouden, ja kertoi joka tapauksessa. Tämän jälkeen minulla oli hetkellisesti ihan suora yhteys isääni puhelimessa, lähinnä huusimme toisillemme. Puhelu päättyi siihen, että hän löi luurin minun korvaani.

Muutama vuosi sitten sain häneltä kirjeen, se alkoi sanoilla "Oletettu tyttäreni". Kirje oli syyttelevä, vaatien minua luopumaan perinnöstä jne... Otin silloin yhteyttä oikeusaputoimistoon, he vastasivat kirjeeseen puolestani. Oikeusaputoimistossa siis selvitin, miten perintöasiat menevät, ja minulle selvisi, että vaikka luopuisin perinnöstä, se siirtyisi automaattisesti lapsilleni, ja heidän puolestaan en voi siitä luopua. Olisin oitis luopunut perinnöstä, jos se olisi lain puitteissa onnistunut ja jos sillä olisin saanut hänet jättämään minut rauhaan. Tuossa kirjeessä, tai sitä seuranneessa hän vielä vartavasten kielsi soittamasta hänelle, että se katsottaisi kotirauhan häiritsemiseksi! Pari vuotta sitten kävin antamassa verikokeen, josta selvitettiin DNA:n perusteella olenko hänen tyttärensä. Mitään vastauksia ei kuulunut. Ilmeisesti se kuitenkin todisti isälleni sen mikä oli jo entuudestaan kiistatonta.

Joskus tuon ensimmäisen kirjeen jälkimainingeissa sain useamman puhelun tuntemattomasta numerosta, kun vastasin, kukaan ei puhunut ja hetken päästä laski vain luurin. Oliko se isäni? Jos oli, miksei hän puhunut?

Näinkö toimii mies, joka haluaa tavata, joka haluaa olla yhteydessään tyttäreensä? Missä ovat ne henkilökohtaiset kirjeet, ilman syyttelyä ja äitini haukkumista, ne kirjeet, joissa hän vain mahdollisimman ystävällisesti ilmaisee haluavansa pitää minuun yhteyttä, pyytää minua soittamaan tai kirjoittamaan hänelle mitä minun elämääni kuuluu, pyytää ehkä tapaamaan?

maanantai, 23. tammikuu 2006

Asiat etenee

Sain varattua ajan ensiviikolle oikeusaputoimistoon. Silloin lähtee perunkirjoitusasiat liikkeelle.

Kävin puhelun tätini kanssa, ja päästiin siihen lopputulokseen, että hän ja muut sisarukset hoitavat hautauksen siellä päässä, jos tarvitsevat valtakirjoja, annan ne. Sisaruksilla kuitenkin tuntui olevan toivomuksia/vaatimuksia asiasta sen verran, joten näin sen parhaaksi ehdottaa, että he hoitavat asian haluamallaan tavalla siellä päässä.

Asiat rullaavat nyt ainakin jonkin aikaa eteenpäin.